"A budget tells us what we can't afford, but it doesn't keep us from buying it."
Hei vaan taas pitkästä aikaa! Uskokaa tai älkää,
blogi on ollut mulla mielessä kyllä lähes päivittäin, mutta oon työpäivien
jälkeen usein niin poikki, että ajatuskin bloggerin avaamisesta kauhistuttaa
:-D No, täällä kuitenkin ollaan taas.
Ajattelin, että aloitetaanpas bloggaus
tällaisella kevyellä aiheella, heh. Ostolakko on siis nyt
ollut käynnissä reilut puoli vuotta, ja, no.. Mitäs tässä nyt sanoisi.
Alkupuoli lakosta (eli minun näkökulmastani aika ennen toukokuista
Berliinin-matkaa) sujui oikein hyvin. En muista, että mulla ois ollut juuri
mitään isompia kiusauksia tai "repsahduksia". Alkuvuodesta taisin
käyttää rahaa johonkin ei-niin-tarpeelliseen ainoastaan kerran. Mulla oli siis
lahjakortti Stockalle ja olin hartaasti säästänyt sitä, jotta voin ostaa uuden
Muumi-mukin. Maksoin mukista itse viisi euroa, kun lahjakortin summa ei aivan
riittänyt.
Mutta sitten Berliiniin ja sen jälkeiseen aikaan.
En muista kirjoittelinko jo ensimmäisessä ostolakkotekstissä tästä, mutta
päätin siis jo ennen lakkoa, että jos lähden reissuun, niin siellä saa kyllä
sitten shoppailla - järjen kanssa, tietysti. Mielestäni en Berliinistä mitään
kovin turhaa ostanutkaan, vähän (siis oikeasti vähän, vain yhden pakkauksen)
alusvaatteita, parit sukat, joitakin kesävaatteita (aivan perustellusti nekin,
sillä entiset ei mahdu enää päälle ja suurimman osan olenkin laittanut
kierrätykseen), kirjan, magneetteja, narurepun, vihkon ja kirjanmerkin. Okei,
vihko ja kirjanmerkki eivät olleet ehkä aivan elintärkeitä, mutta once in
Berlin ja niin edelleen. Kirjojakaan en ois enempää tarvinnut, mutta kerta
siellä oli sopivasti englanninkielisenä hyllyssä David Duchovnyn uutuus, niin
olihan se saatava. Berliinissä kuitenkin eskaloitui vähän tämä tuliaisten
ostaminen.
Mulle on tässä huomaamattani tullut sellainen
päähänpinttymä, että jos en voi ostaa jotain ihanaa itselleni, niin haluan
välttämättä ostaa sen jollekulle muulle. Alkuvuodesta näin kävi
Muumi-tyynyliinojen kanssa, Berliinistä taas raahasin siskolleni ihan älyttömän
määrän tuliaisia: pyjaman, shortsit, sandaalit ja karkkia. Rahaahan noihin ei
aivan hirveästi uponnut, kiitos Primarkin, mutta joo.. En vaan voinut hillitä
itseäni. Olisin kovasti halunnut ostaa Viidakkokirja-pyjaman itselleni, mutta
kun se ei ollut oikeasti tarpeellinen ostos, niin ostin sen siskolleni..
Logiikka, missä olet? :-D
Berliinistä palattuani aloitin jälleen työt
kirjakaupassa, jossa olen jo pari vuotta työskennellyt pieniä jaksoja aina
tarvittaessa. No, sananen tästä kirjakaupasta: mulla pyörii näköpiirissä joka
päivä hirrrrveästi kivoja vihkoja, kirjoja, tarroja, kirjepapereita ja
kortteja. Eli arvatkaapa vaan, että huvittaisko vähän ostella. Okei, oon ehkä
vähän ostellutkin. Mutta oikeasti melko vähän verrattuna siihen, että vielä
viime vuoden puolella ostin jotain varmaan joka toisen vuoron päätteeksi. Oon
ostanut postimerkkejä (tiiättehän, niitä käytettyjä, joita myydään
keräilijöille), tosin ajatuksenani oli, että lähettäisin osan kirjekavereille,
mutta päädyinkin pitämään ajateltua suuremman osan itselläni. Päätin myös
lahjoa itseäni ensi viikolla olevan synttäripäivän kunniaksi, joten ostin neljä
kirjaa. Ne oli kyllä tosi hyvässä tarjouksessa, ja oon jo pitkään halunnut
tutustua kyseiseen Vish
Puri -sarjaan. Näiden lisäksi oon ostanut kaksi melko kallista
ei-materia -juttua, nimittäin kaksi keikkalippua. Lähden siis syksyllä
katsomaan Kentiä ja Red Hot Chili Peppersiä. Mutta näitä en edes laske sinänsä
ostolakkoon kuuluviksi jutuiksi, sillä enhän sentään ole keikkalakossa.. ;)
Oon kyllä ostellut vähän muutakin, nimittäin
lenkkarit. MUTTA! Perustelin ne itselleni melko hyvin, joten ne eivät olleet
aivan täysi heräteostos. Mulla ei siis ole minkäänmoisia työkenkiä, joten olen
tähän mennessä käyttänyt reissulenkkareita töissäkin, sillä oon jalkeilla koko
päivän ja reissulenkkareilla on hyvä kävellä. Tässä eräänä päivänä kuitenkin
totesin, että ei ole kiva pitää töissä samoja haisevia kenkiä, joita on
käyttänyt lenkillä ja reissuilla. Menin nettiin ja selasin kivoja kävelykenkiä.
Löysin aivan
täydelliset New Balancet, mutta hinta oli halvimmillaan Suomesta tilattuna
suolaiset 104 euroa. Kävin kuitenkin huvikseni vielä Intersportissa pyörimässä,
ja tadaa, löysin sieltä saman mallin kengät, mutta eri värisinä. Ja ainiin,
hintaan 59.90! Päätin, että voin kyllä joustaa värissä, jos saan melkein
yhtä kauniit kengät 40 euroa halvemmalla. Jotain kehitystä on
siis tapahtunut, sillä normaalisti en ehkä olisi tinkinyt väristä.
Toinen isompi ostos on ollut puhelin. Mulla on
ollut melkein kolme vuotta iPhone 4s, joka on viimeiset puoli vuotta yrittänyt
viestiä mulle, että sen olisi kenties jo aika saada korvaaja. Mulla on siis
ensi viikolla synttärit, joten iskä oli ihana ja maksoi ikääntymiseni kunniaksi
suurimman osan kännykästä, jolloin mulle itselleni jäi maksettavaksi noin 150
euroa. Tietysti iPhonet ovat tuoneet mukanaan sellaisen lieveilmiön kuin
puhelinkuoret, joita tilasin kahdet (yhteishinta oli jossain viiden euron paikkeilla),
mutta sen lisäksi että ne ovat söpöt, niiden avulla puhelin pysyy paremmin
kädessä. Nyt haasteena onkin vain tyytyä näihin kaksiin kuoriin: neloseen mulla
on nimittäin varmaan kolmetkymmenet kuoret, joilla en kohta tee enää mitään.
Niitä on siis tullut osteltua melko ahkerasti tässä kolmen vuoden aikana, mutta
oikeasti käytän ehkä kolmia kuoria. Jos jollakulla on syystä tai toisesta
tarvetta iPhone 4/4s:n kuorille, niin lahjoitan ne mielelläni pois!
Ja siinäpä ne lipsahdukset taitavatkin pähkinänkuoressa
olla! Tosin kännykkää en missään nimessä voi kyllä kutsua turhaksi ostokseksi.
Mitään muuta merkittävää ei kai sitten olekaan tapahtunut. Vielä
on kuitenkin kehitettävää. Oon nyt ottanut asiakseni päästä eroon turhasta
roinasta, ja viime viikolla poikakaverin saatiin viimein jotain aikaiseksi
asian suhteen. Siivottiin koko vaatekaappi, josta lähti säkkikaupalla tavaraa
roskiin. En nyt ihan KonMari-ihmiseksi ole
ryhtynyt, vaikka olenkin kovasti harkinnut kirjan lukemista. Jos jotain
havaintoja haluatte kuulla, niin (luonnollisestikin), mitä kauempana
(netti)kaupoista pysyy, niin sitä vähemmän tekee mieli ostaa. Ehkä juuri sen
vuoksi alkuvuosi olikin mulle helpompi. Nyt kun olen liki joka päivä ihanassa
kaupassa töissä isossa ostoskeskuksessa, kuulen ja näen mainoksia joka
puolella, Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olisi taas aika keskittyä enemmän
säästämiseen tuhlailun sijaan.